tiistai 14. tammikuuta 2014

Hyvää ja halpaa, voiko olla totta?

Kävin ihan kuun alussa Sokos Emotionissa, katselemassa aletuotteita ja törmäsin superhalvalla We care iconin ihonhoito tuotteisiin. Viime vuonnahan löysin meikkivoiteen samaiselta merkiltä halvalla ja siihen tykästyinkin. Siitä lisää täällä.

Mutta nyt niihin tuoreisiin löytöihin. Ensin ajattelin tehdä postauksen jossa olisi kaikki tuotteet joita hankin ja niistä vähän asiaa, mutta totesin että se olis sellanen kilometriteksti etää huhhuh. Nyt sitten tulevat yksitellen eli useampia postauksia tästä aiheesta tulossa.

Mutta ensimmäisenä haluan aloitaa:

Kasvojen puhdistus vaahdosta. Olin jo pitempään himoinnut puhdistusvaahtoa Madaralta, mutta kun näin tämän alennuksessa en voinut olla tarttumatta tarjoukseen. Ja kyllä olen alennusten uhri.


Tuote on suunnattu kuivalle iholle ja vaikka omani ei sitä kokonaan ole, olen huomannut tämän hyväksi perus putsariksi. Vaikka en heti pesn jälkeen laittaisi rasvaa, iho ei pahemmin kiristele.

Tuosta kamomillasta ja sen rauhottavasta vaikutuksesta en osaa tarkemmin kertoa, mutta eipä tuosta voi haittaakaan olla. 


Vaahto on todella ilmavaa ja kevyttä. Välillä tuntuu kuin hieroisi vain kosteita käsiä kasvoja vasten, mutta tuoksu (haju) paljastaa että jotain on naamaan tungettu. Nimittäin haju en ehkä hiukan erikoinen. Ei paha mutta ei kyllä mitenkään päin hyväkään, mutta hetken totuttelun jälkeen sitä ei enään huomaa.

Kaiken kaikkiaan tämä tuote yllätti positiivisesti. Ja tämän oston jälkeen kävinkin lähimmän Emotionin hyllyt tyhjentämässä. :)

Nyt alennusten aikana vaahtoputsari keventää lompakkoa 4,5€ (norm. 9,90€)

Oletko testannut tämän vaahtoputsarin? Vaiko jonkun muun vaahtoputsarin? Mielipiteitä?

Petta 
 
Ja hei Mimosa laittoi blogiinsa, tällaisen Facebookissa jo pyörineen ilon jakamis haasteen eteenpäin, ja miksei sitä voisi näin blogissakin jakaa iloa!

Ne viisi henkilöä, jotka ensimmäisinä kommentoivat tätä päivitystä, tulevat saamaan minulta tämän kalenterivuoden aikana yllätyksen – kirjan, postikortin tai jonkun muun yllätyksen (lähetäthän minulle osoitteesi henkilökohtaisella viestillä). Tämä tapahtuu tietysti varoittamatta ja jää nähtäväksi, milloin se tapahtuu.

Jutun juju? Näiden henkilöiden tulee päivittää samainen tarjous omalle seinälleen (sopivalla kielellä) ja näin lahjoittaa ILOA.
Tehkäämme vuonna 2014 kivoja ja rakastettavia asioita toisillemme ilman muuta syytä kuin että saa toisen hymyilemään ja näytetään samalla, että ajattelemme häntä.


Tietenkään en voi teitä pakottaa tätä itse julkaisemaan, mutta mukavaahan se olisi.. :)

2 kommenttia:

  1. Hoo, jos huolit minut, niin mielellään tulisin tähän sun yllärilistalle. :>

    Oiskohan tuo mulle hyvä putsari.. Mulla on tähän aikaan vuodesta kasvojen iho tosi kuiva enkä oikein tiiä mikä putsari siihen ois kaikkein paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai huolin. :)

      Jos emotion jostain läheltä löytyy niin suosittelen kyllä kokeilemaan, halpa kuin mikä joten ei paljoa lompakko kevene. :)

      Poista

Näpytteleppä terveisesi. Kommentit on aina tervetulleita!