keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kynsihärpäkekorin päivitystä.

Heipsun,

Mä en tiedä mitä mä oon taas sohlannu, mutta mä en saa kuvia ulos muistikortilta, kamera ei tunnista johtoa, ja kone pyytää alustamaan sen kortin jos koitan kuvia siirtää. Ja jos kortin alustaa, niin se poistaa kaikki kuvat. Joten tänään tällainen postaus, myöhemmin jtn. muuta. Esim. vanhoja julkaisemattomia lakkauksia tms.

Blogillani ei tainnut vielä olla yhtäkään lukijaa, kun esittelin ensimmäistä kertaa kynsihärpäkekoriani, joka oli tuolloin tällainen.

Härpäke kori näytti tältä syys-lokakuussa 2012. Lakkoja tuossa pussukassa oli n. 30 joka tuntui musta hirvittävän suurelta määrältä kun sitä ennen omistin tyyliin vain mustan ja yhden liilan lakan. Koristelujuttujakin oli jo ilmaantunut muutamia. :)

Siitä sitten kynsihärpäkkeet lisääntyivät tasaiseen tahtiin ja marraskuun loppupuolella "kori" näytti tältä:

Kuten huomaa lakkavarasto on jo kasvanut ja koritelutarvikkeitakin alkaa olla monipuolisemmin. Tässä kohtaa omistin n. 70 lakkaa ja aloin olla jo sitä mieltä että enempää en hanki. Pitikö tuo ajatus, no ei.

Ja miltä mun kynsihärpäkekori näyttää nykyään?

Lipaston päällä on edelleen tuo pikkulipasto, josta löytyy mun käytetyimmät meikit. Kori jossa on rasvoja, viiloja, sakset ja taitaa siellä pari water decaliakin olla.

Laatikostossa on kolme laatikkoa, kaikki eri korkuisia.. (ahdistavaa)

Lipaaston yli laatikko on pyhitetty koristelutarvikkeille, sekä alus ja päällyslakoille. kuten huomaa koristelutarvikkeita alkaa olla jo iso nippu, mutta silti siitä puuttuu niin paljon. Esim erilaisia glittereitä, strasseja, helmenpuolikkaita, niittejä ja decaleita tahdon lisää. Myös leimailuvälineitä haluaisin kotiuttaa, koska nyt anoa omistamani laatta on tuollainen ranskisrajalle laitettavia kuvia.


Toisessa laatikossa on lakkoja, jotka sinne mahtuu pystyyn, eli kaikki mut paitsi Flormarin ja Golden rosen  korkeat pullot. Ja tännehän mahtuu vielä muutama lakka. Haluaisin tuohon väliseinät jotta lakat saisi pysymään suht. nätisti merkeittäin, mutta en ole vielä keksinyt että mistä sinne väliseinät tekisin.

Ja alimmassa laatikossa on tällä hetkellä tosiaan nuo korkeat pullot tollasessa korissa, kynsilakanpoistoaineet, vanulaput ja käyttämättömät tikut.

Vielä on paljon tilaa ja varmasti paljon tavaraa tulossakin, mutta kohta on alettava poistamaan noita lakkoja, sillä tähän laatikostoon niiden tulee aina mahtua. Ehkä.

Sivussa ollut äänestyskin on loppunut ja voittajaksi valitsitte lakkauskilpailun, nyt alkaakin sitten ahkera miettiminen, että millaisen kilpailun ja millaisen palkinnon tuonne lokakuulle keksin. Huh.

Mistä ja miten saisin tehtyä siistit väliseinät laatikoihin? Osaako joku neuvoa?

Josko sitä loppuviikoksi jo saisi kuvia ulos kamerasta, joka sormi ja varvas ristiin ja solmuun, NYT!

4 kommenttia:

  1. Jee, lakkauskilpailu voitti niukin naukin, jes! :D Väliseinäongelma on itsellänikin nykyisessä lipastossa jossa kynsitarvikkeet, joten jos käytökelpoinen idea löytyy niin jakoon, kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin tulla sun blogin puolelle huutelemaan että, oot hyvin lahjonu kavereita.. :) En sit viitsinyt.
      Meinasin kokeilla pahvi/muovi+ jesari viritelmää.. Kattoo mitä siitä tulee. :)

      Poista
  2. :D mul on polttava halu saada pöytä ja laatikosto noille :p mut viel ei mahu. pakko tyytyä tohon työkalulaatikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinno kyllä sitä kerkee myöhemminkin hankkimaan tarvittavat säilytysvälineet.. :) ja jos lakkakokoelma mahtuu työkalupakkiin, niin miksei siinä vois säilyttää.. :)

      Poista

Näpytteleppä terveisesi. Kommentit on aina tervetulleita!