maanantai 23. joulukuuta 2013

Pikkujouluiluja Kynsisirkuksessa!

Mulla on ollut ihan luvattoman pitkä bloggailutauko, mutta johtuunee siitä että inspiraatio on ollut pitkän aikaa pyöreä nolla, postailen pyhien jälkeen tarkemmin uusista tuulista, mutta nyt:

Pikkujoulut Kynsisirkuksen Kaisan luona!

Alkuperäisen suunnitelman mukaan pikkujouluja oli tarkoitus viettää 1.12. mutta postin lakkoilun takia jouduimme pikkujouluja siirtämään parilla viikolla eteenpäin.

Kun pääsimme juhlapaikalle, oli olohuoneen lattialle levitetty Cloettalta saadut herkut ja purkat.
Niitähän oli ihan järkyttävä määrä!

Kun olimme hetken ihastelleet ja kuvanneet herkkukasaa, kutsui Kaisa meidät jo herkuttelemaan pöydän ääreen. Järjestimme syömingit  nyyttärimeiningillä, ja ai että oli hyvää. namskis.


Ai että, noh kohta on onneks joulu ja saa taas syödä kaikkea ihanaa, kiitos tytöt herkullisista leipomuksista!

Noh syöminkien jälkeen siirryimme sponssituotteisiin. Fanin  aviomies oli koonnut meille paketit ketään suosimatta ja paketoinut ne sellofaaniin.

Minun pussukkani, sielä oli kaikkea ihanaa lakkoja vaihdeltiin päikseen, jotta kaikilla oli mieluiset paketit. :)

Tämän jälkeen arvoimme vielä arvontapalkinnot joita oli tullut kuusi, eli jokaiselle jtn. :) Kiva voittaa kerrankin arvonnassa :) Itse voitin Ladyn pakkauksen jossa oli cracklelakka ja huulikiilto.


Lahjojen jaon jälkeen päätimme kirppistellä, Fani oli päättänyt järjesttä myytävät lakkani uusiksi. :)
Muutamasta ei niin mieluisasta lakasta pääsin eroon ja itse ostin vain Miralta viuhkasiveltimen. Hyvä minä!

Kun olimme kiertäneet kirppisteltävät tavarat läpi ja hipelöineet kaikkia että ehkä tämän tahdon tai sitten... Niin rupesimme lakkailemaan kynsiä.

Mira oli saanut valita Born Pretty Storelta koristeluvälineitä tähän ohjelmanumeroon. Itse en noista koristeista löytänyt sen hetkisiin kynsiin mitään mutta siveltimiä kokeilin kynsinauhojen putsaukseen. Toimi hyvin, kannattaa vain ensin hiukan putsata sivellintä, tuosta hiukan irtosi väriä kynsinauhoille ensimmäisillä vedoilla.


Kateellisena seuraan Fanin tekemisiä. :)

Fani ja minä keskittyneinä lakkailuun.

 Heidi, Mira ja Maarit lakkailun lumoissa.

Ja vaikka olimme varanneet pikkujouluille 4 tuntia aikaa, loppui aika silti kesken, joten koristelut ovat vain toisessa kädessä.

Parempia kuvia en kynsistä saanut sillä kotiin palattuani jouduin heti tiskasmaan joten lakat tärvääntyi heti. Pöh.

Kynsillä Essencen Miss Universe ja OPI I snow you love me, joka on nyt ihan ykkös himotus lakka! Siis nam nuo pyöreät hileet jotka kimaltavat ja oih. Niin kaunis.



Mutta kaiken kaikkiaan oli aivan mahti pikkujoulut. Kiitos tytöt!

Mukana tonttuilemassa jouluhuumassa:

Fani
Heidi
Kaisa
Maarit
Mira

                    Uudestaan lakkailemaan yhdessä joskus?
                Onko muilla ollut kynsi teemaisia pikkujouluja?

2 kommenttia:

  1. Ilman muuta lakkaillaan uusiksi joku päivä! <3
    Meille saa tulla koska vaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tollai kannata kirjottaa, joskus oon vielä oven takana lakkoineni. :)

      Poista

Näpytteleppä terveisesi. Kommentit on aina tervetulleita!